Budoviikingit vahvoja Porvoon Junnu Cupissa 29.4.2012

Julkaistu 01.05.2012 13:10
Porvoossa sunnuntaina 29.4. järjestettyyn Junnu Cup 2 -kilpailuun lähti Budoviikingeistä matkaan yhteensä 13 kisaajaa. Kaikki kisaamaan lähteneet budoviikinkiläiset olivat päättäneet näyttää parasta osaamistaan matolla ja päivän edetessä se myös näkyi otteissa. Kaikki suorituivat kisoista hienosti, vaikka kisat olivat osalle vasta toiset ja jollekin se ensimmäinen. Budoviikingeille jaettiin kisoista yhteensä 9 mitalia, mikä on käsittämättön määrä. Sen lisäksi kaikkien otteissa näkyi selkeää kehitystä aikaisempaan.
 
Kultaa kisoista itselleen saalistivat Anna, Aleksi, Emil, Oskari ja Touko. Hopealle ylsi Georgy ja pronssia itselleen taistelivat Daniil, Eeti ja Tuomas. Myös muut mukana olleet Max, Micke, Mikael ja Tapio saivat tililleen otteluvoittoja sekä hyviä otteluita.
 
Kisojemitalitilastossa Budoviikingit komeilee sijalla kaksi ja on selkeästi menestynein Helsingin seuroista! Wau!
 
JunnuCup II 29.4.2012 Porvoo
Mitalit
Seura                                          I    II  III Kilp.
1. Tikkurilan Judokat, Vantaa10  5  7   36
2. Budoviikingit, Helsinki        5  1   3   13
2. Popinniemen Isku, Kotka    5  1  3   13
4. Hyvinkään JS                         5  0  6   13
5. Judo-Kan, Espoo                  4  2   5  29
 
Mitaleitakin tärkeämpää oli kuitenkin se, että matkaan lähti mukava määrä kisaajia (ensi kerralla toivottavasti vielä enemmän :)) ja kaikki osoittivat selkeää kehitystä judotaidoissaan. Onnittelut kaikille mukana olleille ja kiitokset myös kaikkien vanhemmille ottelijoiden tukemisesta sekä Mimmille kannustuksesta ja kuvaamisesta.
 
 
Tarkemmat tulokset ja ottelukaaviot löytyvät osoitteesta judoshiai.fi