Ipponeita kotisalikisoissa

Vuosi lähenee loppuaan, mutta vielä ehdimme järjestää itsenäisyyspäivän aattona seuramme kotisalikisat, joissa nuorten peruskurssilaiset pääsivät ottamaan ensikosketuksen kilpailuihin. Lauantaiaamuksi salilla olikin paikalla lähes koko nuorten perus- ja jatkokurssin porukka, josta saatiinkin yhteensä viisi painoluokkaa ja jokaiselle useampi ottelu. Alla kuvassa ottelijat ja ohjaajat.



Ennen otteluja kilpailusäännöt ja tuomarin komennot kerrattiin nuorten kanssa, kaikki tietysti japaniksi. Ippon, matte, osaekomi ja soremade tulivatkin tutuksi. Vanhemmat hoitivat otteluiden ja sidontojen ajanoton, pistetaulun ja ensiavun (jota ei onneksi tarvittu kertaakaan), mikä helpotti kisojen kulkua paljon. Ohjaajat vastasivat alkujärjestelyistä, ottelukirjanpidosta ja tuomaroinnista.

Peruskurssin ensikertalaiset kisaajat pärjäsivät hyvin jatkokurssilaisten vauhdissa, vaikka judokokemusta oli paljon vähemmän. Moni ottelu päättyi ipponiin, joko hienoon heittoon tai pitävään sidontaan, muutama ottelu jopa alle kymmenessä sekunnissa. Oman sarjansa voittivat Konsta, Samuel, Ivan, Tuomas ja Leevi. Alla Riikka heittää harai-goshilla. Lisää kisakuvia on erillisessa artikkelissa näillä sivuilla.



Kevättalvella on tarkoitus osallistua Junnu Cupin osakilpailuun ja hakea kokemusta seuran ulkopuolisista vastustajista.

Jaa
© 2012 Vuosaaren Viikingit ry / Budoviikingit